Tarinaa

Aksu tuli uuteen kotiinsa Lohtajalla keväällä 2007. Koira oli tuolloin jo 2 -vuotias ja päätyi kenneliin pelastuen monttutuomiolta. Koiran entisen omistajan mukaan Aksusta ei ollut ainesta metsästyskäyttöön koska sillä ei olu vielä ainuttakaan hirvikosketusta kahden vuoden ikään mennessä. Koira ei kuulemma halunut metsässä irrottautua isännästään ja huonohakuista/hakematonta koiraahan ei kukaan meistä haluaisi.

Aksun riistaverettömyys sai minussa kuitenkin aikaan epäilyksiä ja päätin ottaa Aksun itselleni pieneksi projektiksi ja katsoa voisiko asialle enää mitään tehdä.

Aksu oli tullessaan kovin alistunut ja epävarma. Se oli luonteeltaan todella ihmisrakas kuten koko Mimmin 2. pentue, mutta joku kumma sai pojan käyttäytymään varautuneesti. Koira vaikutti heti alusta lähtien hyvin haukkuherkältä ja toisaalta melko pian huomasin sen myös pelkäävän lapsia. Syy tähän kaikkeen käytökseen on vain arvailujen varassa.

Aksu alkoi kotiutua uuteen kotiinsa melko pian. Sen luottamus alkoi hiljalleen palautua ja poika todella alkoi nauttia pitkistä isäni kanssa tehdyistä pyörälenkeistä.
Heinäkuussa 2007 alkoi sitten jo näkyä merkkejä riistaverestäkin. Pyörälenkin varrella piti saada haukkua lehmät ja hevoset. Eräänä iltana kyytimme koiraa nuolukivellä haistelemassa tuliteriä hirvenjälkiä ja tuostakos poika kimmastui. Heiti alkoi remmi kiristyä ja Aksu kyllä varmasti tiesi mistä tässä oli kysymys.

Aksulla oli ensimmäisenä syksynä hyviä jopa pitkiäkin seuraamisia, mutta haukkua ei päästy kuulemaan. Toisena syksynä koira oli jo fyysisesti paljon paremmassa kunnossa ja muutamia haukahduksiakin päästiin kuulemaan. Sellan kanssa koira haukkui ihan tosissaan ja onnistuihan se lopulta saamaan yhden omatoimisenkin haukun yli 60 minuutiksi. Lokakuussa 2008 ammuttiin vasa Sellan ja Aksun yhteishaukulle ja toivottiin että koira alkaisi siitä vielä virkistymään, mutta kaato ei kuitenkaan tuonut toivottua tulosta. Koira alkoi taantua eikä sitä lopulta enää kiinnostaneet edes tuoreet jäljet. Vaikka Aksu oli välillä pitkiäkin aikoja poissa metsästä, ei siitä ollut apua

Aksun suurin ongelma oli luottamuspula. Metsässä se oli haluton antamaan kiinni. Kädellä suuntaa näytettäessä se painui pelokkaana maahan ja saattoi jopa laskea alleen. Koira pelkäsi selvästi saavansa selkään, vaikka meillä ei ole koskaan koiria lyöty. Aksu olisi tarvinnut täysin toisenlaisen kodin jossa ei ole muita koiria jakamassa huomiota ja ensisijaisesti koira olisi vaatinut paljon enemmän aikaa, kahdenkeskeistä seurustelua ja puuhastelua, vain siten sen luottamuksen olisi voinut saavuttaa. Lisäksi Aksun kanssa tuli ongelmia turhan tarhassa haukkumisen suhteen. Aksu oli alusta asti harrastanut turhaa louskuttamista, toiset koirat meillä haukkuvat ainoastaan syystä, mutta Aksu räksytti kokoajan.

Koska turhaa haukkumista ei saatu millään konstilla kytkettyä pois jouduimme naapuruussuhteiden säilyttämiseksi tehdä ratkaisun. Ratkaisuun toki vaikutti myös koiran luottamusongelmat ja metsäpuolella keinojen loppuminen. En halunut enää kiusata koiraa ja antaa sitä eteenpäin koska joikainen ero on kärsimystä koiralle. Niinpä Aksu pääsi tammikuussa 2008 paremmille metsästymaille ja kotiin jossa sitä ei kukaan lyö.