Hieman tarinaa Jamista

Jami saapui  uuteen kotiinsa 29.6.2002. Matka Oulaisista Lohtajalle ei ollut pitkä, eikä ongelmia pennun kanssa tullut. Koko matkan ajan Jami seilasi Hiluxin takaosassa edestakaisin ja tutki innoissaan paikkoja. Jami ei missään vaiheessa näyttänyt tuntevan ikävää, vaan sopeutui nopeasti uuteen kotiinsa.


       Ensimmäisen yön se nukkui kanssani pihalla teltassa. Yöllä heräsin siihen kun se könysi ulos teltasta ja kävi fiksuna koirana pihalla tarpeillaan, sitten se tuli takaisin kainalooni nukkumaan. Siitä lähtien Jami saikin viettää yöt omassa häkissään.    
   
        Yhdeksän viikon ikäisenä Jamille sattui pieni tapaturma, kun se leikki häkkinsä takana ojan varressa. Jami tipahti ojan pohjalle ja sen vasen takajalka ilmeisesti juuttui johonkin juurakkoon kiinni ja taittui kintereen kohdalta.    
   
    Vein Jamin eläinlääkärille ja kuvausten jälkeen lääkäri totesi, että Jamin jalassa oli pieni murtuma. Jalkaa ei kuitenkaan kipsattu, vaan lääkärin mukaan se paranisi kuukauden kuluessa ihan itsestään. Jami määrättiin liikuntakieltoon ja piimäkuurille, viikon kuluttua se astui jalallaan jo normaalisti. Murtumasta ei ole sen jälkeen ollut mitään haittaa.

    Jami oli varsinainen tuholainen, niin kuin kaikki pennut. Se pureskeli ja rikkoi kaiken mahdollisen minkä hampaisiinsa sai. Mutta Jami oli myös nopea oppimaan. Käskyt ”istu” ja ”tänne” se oppi hetkessä. Pantaan totuttelu tapahtui helposti ja pian se osasi kulkea myös hihnassa ihan asiallisesti. 11 viikon ikäisenä sen oikea korva nousi pystyyn ja kahden viikon kuluttua molemmat korvat törröttivät pystyssä, ihan niin kuin kuuluikin. Enää jännitin vain mahtaisiko häntä kiertyä kunnolla kippuralle.

   Ensimmäisenä syksynä teimme Jamin kanssa paljon metsälenkkejä ja kävimme uimassa. Pienen houkuttelun jälkeen Jami uskaltautui veteen, mutta pelkkä pyrähdys riitti sille ja sen jälkeen se juoksi takaisin rannalla. Metsässä se tutki ja tonki kaikki mahdolliset kolot ja montut. Ensimmäinen hirvikosketus tapahtui sen ollessa 15 viikon ikäinen. Se haukkui jonkin aikaa vasaporukkaa, mutta haukku oli vielä kovin pelokasta ja pian Jami olikin selkäni takana piilossa.

   Jamin rakenne kehittyi nopeasti ja jo viiden kuukauden ikäisenä se oli kehittynyt lähes aikuisen uroksen tasolle. Jami oli jo silloin vahvaluustoinen ja voimakas. Joskus oli ongelmia koiran pidättelemisessä kun se keksi yhtäkkiä kiskaista itsensä vauhdilla eteenpäin.

    Tammikuussa 2003 Jami kävi ensimmäisen kerran näyttelyssä. Silloin se osallistui vasta pentuluokkaan, mutta tulos oli paras mahdollinen. Pentuluokan 1., kunniapalkinto ja rotunsa paras pentu. Siitä oli hyvä lähteä jatkamaan ja kevään aikana tulikin kierrettyä monet näyttelyt. Jami oli rakenteeltaan täysin aikuisen koiran tasolla jo pentuluokassa ollessaan. Ainut mikä siitä teki pennun, oli sen luonne.

    Jamin paras leikkikaveri on pentuajoilta saakka ollut sen keltainen vinkusiili. Siili on koiralle pyhä esine jota se varjelee ja josta se huolehtii melkeinpä paremmin kuin emännästään.  Aina kun Jamia menee puhuttelemaan häkkiin se kaivaa siilin jostakin esiin ja raahaa sen jalkojeni juureen. Siiliä heitellään ja Jami juoksee aina hakemaan sen takaisin uudelleen heitettäväksi.

     Energiaa koirassa tuntuu olevan loputtomiin ja aiemmin se aiheutti levottomuutta varsinkin näyttelyissä. Jami ei halunut seisoa jatkuvasti paikallaan, vaan kokoajan olisi pitänyt olla jotain tekemistä.  Keväällä 2004 aloitimmekin Jamin kanssa kunnon treenit ja pian poika oppikin käyttäytymään erittäin upeasti kehässä. Nykyään Jami suorastaan säteilee lavakarismaa ja nauttii kehässä esiintymisestä. Iän tuoma kokemus on lisäksi rauhoittanut poikaa kummasti. Kun muut koirat kehässä räksyttävät, niin Jami vain haukottelee.

Keväällä 2004 Jami sai viimeisen sertinsä Sotkamon ryhmänäyttelyssä ja koirasta tuli muotovalio. Samana syksynä Jami kävi haukkumassa viimeiset puuttuvat ykkösensä Kalajoen ja Nivalan kokeissa ja lokakuussa Jami saavutti kaksoisvalion arvon.
Vuosi 2004 oli hirvijahdin osalta todella kiireinen, eikä Jami työpuuhiltaan ehtinyt kokeissa juuri käymään, mutta kaatoja sille tehtiin sitäkin enemmän. Syksyllä Jami osoitti loistavat taitonsa vasojen tehopyytäjänä, mikä olikin tarpeen, kun koko seuramme hirviporukka joutui tekemään lujasti töitä säilyttääkseen vasaprosentin viidessäkymmenessä.

Kesäkuussa 2004 Jami sai tyttöseuraa kun naapuritarhaan muutti Sella -niminen hirvikoiranarttu Ruikusuon kennelistä. Aluksi Poika oli hämillään, mutta pian kaksikko alkoi tulla hyvin toimeen.

Joulukuussa 2004 pistäydyimme Jamin kanssa Voittaja-näyttelyssä Helsingissä. Kokemus oli huikea sekä koiralle että emännälle ja reissusta tulikin ikimuistoinen, vaikka Jami ei Voittaja - titteliä saanutkaan :)

Keväällä 2005 Jamin naapuritarhaan ilmestyi taas lisää tyttöseuraa. Tälläkertaa laumaan liittyi Ansakaarron Nita, Jamin sisarpuoli. Yhteiselo näiden pirteiden narttujen kanssa jatkui ongelmitta. Mitä nyt joskus Jami mököttää kun nartut pääsevät metsälle, mutta Jami joutuu jäämään tarhaan.
Elokuussa 2005 Jami teki heti ensimmäisellä metsäreissulla pisimmän hirvityöskentelynsä. Jami viihtyi hirvillä peräti 22,5 tuntia. Keli oli lämmin ja ylisitkeä haukkuminen aiheuttikin hieman takapakkia. Jamin ääni katosi useaksi päiväksi kokonaan, eikä se vielä tähänkään päivään mennessä ole kunnolla palautunut. Haukkutiheys ja peittävyys ovat edelleen ennallaan, mutta kuuluvuus on kärsinyt huomattavasti.

Syyskuun 17. päivänä Jami osallistui Keski-Pohjanmaan kennelpiirin PM-kisaan ja sijoittui neljänneksi pistein 88,5. Kisa meni todella yli odotusten sillä Jami sai myös paikan Pohjan lohkon valintoihin Paltamoon. Onnetar viihtyi seurassamme vielä valintakokeessakin sillä Jami raivasi tiensä valintakokeesta SM-haukkuihin Nurmijärvelle. Mestaruusottelussa kaikki ei sitten enää mennytkään aivan toivotulla tavalla. Keliolosuhteet koepäivänä olivat erittäin vaativat, eikä Jami onnistunut löytämään hirveä haukuttavaksi, vaikka kaikkensa yrittikin. Mestaruuskisan pettymykset muuttuivat kuitenkin iloksi Jamin haukkuessa seuraavana viikonloppuna 95 pisteen tuloksen Kannuksen kansainvälisessä kokeessa.

Luonteeltaan Jami on kiltti ja nykyään myös melko rauhallinen. Se pitää lapsista ja ihmisistä ja tulee hyvin toimeen muidenkin koirien kanssa. Neljän muun harmaani kanssa se viihtyy myös hyvin.
   Jami ei ole koskaan ollut erityisemmin vihainen. Kaadettujen hirvien ja luiden kanssa se on omistushaluinen, mutta luovuttaa ne kyllä suosiolla pois kun käskee. Johtajuus asiat ovat tässä laumassa kunnossa. Vielä kovin pentumaista Sellaa Jami joutuu joskus rökittämään kunnolla, mutta emännälleen Jami yrittää olla kovasti mieliksi.